Näin vaikutamme

Asian tausta 

Muusikko oli solminut määräaikaiset työsopimukset kahteen kesäteatteriproduktioon vuonna 2018 ja 2019, ja hänelle oli maksettu palkkaa tehtyjen työsopimusten mukaisesti. Palkkaa ei kuitenkaan maksettu yleissitovan teatterimuusikkojen työehtosopimuksen mukaisesti. Tämän vuoksi muusikko vaati palkkasaataviaan yhdistykseltä, joka harjoitti teatteritoimintaa harrastelijoiden ja vapaaehtoisten avulla, muun muassa kyseessä ollutta kesäteatteritoimintaa. Tapauksessa oli kyse siitä, tuliko tilapäisten muusikkojen työehtosopimusta soveltaa kantajan työsuhteen vähimmäisehtoina yleissitovuuden perusteella.

Muusikon palkkavaatimus ja perusteet

Muusikko vaati, että hänen työsuhteensa ehtojen perusteena olisi tullut noudattaa Suomen Teatterit – Finlands Teatrar ry:n ja Suomen Muusikkojen Liitto ry:n välillä solmittua tilapäisten muusikkojen voimassa olevaa yleissitovaa työehtosopimusta. Muusikko vaati työnantajaa maksamaan hänelle palkkasaatavia ja eräitä muita eriä viivästyskorkoineen. Tilapäisten muusikkojen työehtosopimuksessa (1.2.2018–31.3.2020) oli muun ohessa seuraava määräys:

1 § Sopimuksen ulottuvuus

Tällä työehtosopimuksella määrätään Suomen Teatterit ry:n jäsenteattereissa työskentelevien ammattimaisten muusikkojen, teatterilaulajien ja kapellimestarien, joista jäljempänä käytetään nimitystä muusikko, työ- ja palkkausehdot.

Pöytäkirjamerkintä: Ammattimaisella muusikolla tarkoitetaan työntekijää, jolla on ammattitaito muusikon tehtäviin.

Työnantajan vastaus

Työnantaja kiisti muusikon palkkavaatimukset ja perusteli kantansa seuraavasti. Yhdistyksellä ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia noudattaa teatterialan työehtosopimuksia, sillä se ei ollut ammattiteatteri, eivätkä sen tuotannot olleet ammattimaisia. Yhdistys ei myöskään ollut Suomen Teatterit ry:n jäsen. Lisäksi muusikolle maksettava palkka oli sovittu kiinteäksi, eikä sitä ollut sidottu esitysten tai harjoitusten määrään, mikä poikkesi tilapäisten muusikkojen työehtosopimuksen määräyksistä. Näin ollen työnantaja ei ollut mielestään velvollinen maksamaan tilapäisten muusikoiden työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Muusikkojen liiton perusteet

Yleissitovuuden oikeusvaikutukset ulottuvat työsopimuslain soveltamisalalla kaikkiin tilanteisiin, joissa on osoitettavissa työnantaja työsopimuksen ja työsuhteen osapuolena. Ammattiteatterien määrittelyä ei ole työehtosopimuksessa ja ratkaisevaa yleissitovuuden soveltamisarviossa onkin työntekijän ammattimaisuus.

Myöskään yksittäisten produktioiden ammattimaisuudella ei ole merkitystä työehtosopimuksen soveltamisessa, sillä työehtosopimus ei sisällä määräyksiä ammattiteattereista tai niiden produktioista. Silloin kun työnantajaa ei lähtökohtaisesti sido mikään työehtosopimus, kysymys siitä, sovelletaanko yksittäisen työntekijän työsuhteessa työehtosopimusta, tulee arvioida työntekijän ammatin tai työtehtävien perusteella. Toisin sanoen kysymys siitä, sovelletaanko muusikon työsuhteessa tilapäisten muusikkojen työehtosopimusta, tulee arvioida sen perusteella, onko työnantaja tosiasiassa teetättänyt kyseisessä työehtosopimuksessa tarkoitettua työtä. Soveltamisalan määrittelyn kannalta merkitystä ei ole myöskään sillä, mitä palkanmaksun ajankohdasta tai palkan määräytymisperusteesta on sovittu työntekijän ja työnantajan välillä.

Käräjäoikeuden päätös

Käräjäoikeus katsoi, että yhdistyksen laatimat työsopimukset olivat määräaikaisia eivätkä koskeneet vakituista työtä, työnantaja oli tosiasiassa teettänyt työntekijällä tilapäisten muusikkojen työehtosopimuksessa tarkoitettua työtä, ja vaikka kyseessä ollut yhdistys kertoi harjoittaneensa ei-ammattimaista teatteritoimintaa ja heillä oli palkattuja työntekijöitä, se ei vaikuttanut siihen, etteikö yhdistyksen olisi tullut soveltaa tilapäisten muusikkojen työehtosopimusta. Muusikolla oli ollut oikeus saada työnantajalta tilapäisten muusikkojen työehtosopimuksen 4 §:n mukaista palkkaa yhdistykselle tekemästään työstään.

Edellä lausutun lisäksi käräjäoikeus pyysi työtuomioistuimelta lausuntoa siitä, koskiko tilapäisten muusikkojen työehtosopimuksen yleissitovuus kaikkia teattereita ja niiden produktioita, ja mikä on ammattiteatterin ja ammattimaisen produktion määritelmä tilapäisten muusikkojen työehtosopimuksen näkökulmasta. Lisäksi kysyttiin, olivatko kesäteatterin produktiot vuosina 2018 ja 2019 laskettavissa ammattimaisiksi.

Työtuomioistuimen lausunto

Työtuomioistuimelta pyydetyssä lausuntoasiassa oli kysymys tilapäisten teatterimuusikkojen työehtosopimuksen soveltamisalamääräyksen tulkinnasta ja muun ohella siitä, tuliko yleissitovaa työehtosopimusta soveltaa ammattimaisen muusikon työsuhteeseen myös harrastajateattereissa. Silloin kun työnantaja ei ole työehtosopimuslain nojalla sidottu sellaiseen työehtosopimukseen, joka on tehty valtakunnallisen työntekijöiden yhdistyksen kanssa, kuten nyt esillä olevassa tapauksessa, tulee esille kysymys siitä, tuleeko jotakin työehtosopimusta soveltaa työsopimuslain 2 luvun 7 §:ssä tarkoitetun yleissitovuuden nojalla.

Työtuomioistuin totesi, että muusikko on riidattomasti ollut tilapäisten teatterimuusikkojen työehtosopimuksessa tarkoitettu ammattimainen muusikko, mutta käräjäoikeuden arvioitavaksi jäi, oliko yhdistys tosiasiassa teettänyt muusikolla mainitussa työehtosopimuksessa tarkoitettua työtä ja oliko tällä seikalla tässä tapauksessa merkitystä työsopimuslain 2 luvun 7 §:n soveltamisen kannalta. Lausunto oli yksimielinen. Työtuomioistuin totesi vielä osallisliittojen yhteisen kannan mukaisesti, että yksittäisen produktion ammattimaisuudella ei ole merkitystä tilapäisten teatterimuusikkojen työehtosopimuksen sovellettavuuden kannalta.

Tuomio ei ole lainvoimainen. Teatteri on valittanut asiasta hovioikeuteen.

Asian tausta

Muusikon ja seurakunnan välillä oli solmittu sopimus, jossa sovittiin muusikon esiintymisestä seurakunnan konsertissa, mutta koronapandemiasta johtuen konsertti peruttiin. Toistuvista huomautuksista huolimatta seurakunta ei ollut maksanut sopimuksessa sovittua palkkaa ajoissa, minkä vuoksi muusikko vaati odotusajan palkkaa. Asiassa oli kuitenkin riitaa siitä, minkälainen sopimus seurakunnan ja muusikon välillä oli, sillä työsuhteessa johtuvan saatavan suorituksen viivästyessä työntekijällä on oikeus saada odotusajan palkkaa. Seurakunnan mukaan kyseessä oli toimeksiantosopimus, kun taas muusikon mukaan kyseessä oli työsopimus. Asiassa tuli ratkaista se, oliko muusikko ollut työsopimussuhteessa vai toimeksiantosuhteessa seurakuntaan.

Muusikon odotusajan palkkavaatimus ja perusteet

Muusikon mukaan kyseessä oli työsopimuslain mukainen työsopimus, sillä työsopimuslain 1 luvun 1 §:ssä on säädetty työsopimuksen tunnusmerkeistä: “Työntekijä – – sitoutuu henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan”. Näiden tunnusmerkkien täyttyminen perusteltiin mm. seuraavasti. Työn tekeminen oli käynnistynyt harjoittelulla ja perehtymisellä ohjelmistoon. Työ oli tehty luonnollisena henkilönä, palkasta oli pidätetty ennakonpidätys ja työnantajamaksut sekä työ oli tehty seurakunnan johdon ja valvonnan alaisuudessa. Kaikki työsuhteen tunnusmerkit täyttyivät. Muusikolla oli oikeus työsopimuslain 2 luvun 14 §:n odotusajan palkkaan kuudelta päivältä.

Seurakunnan vastaus

Seurakunnan mukaan työsuhteesta ei ollut sovittu, eikä muusikon työsuhde olisi edes alkanut, sillä järjestettäväksi aiottu konsertti oli siirretty. Odotuspäivien palkkaa koskevat säännökset tulisivat sanamuotonsa mukaan sovellettavaksi nimenomaan vasta työsuhteen päättyessä. Seurakunta katsoi, ettei muusikon kanssa ollut solmittu työsopimusta, eikä sen vuoksi hänellä voinut olla oikeutta odotuspäivien palkkaan.

Asian käsittely eri oikeusasteissa

Arvioitaessa sitä, oliko sopimussuhteessa kyse työsopimuksesta vai toimeksiantosopimuksesta, käräjäoikeus katsoi, että työsuhteen tunnusmerkit, kuten työn tekeminen toisen lukuun vastiketta vastaan ja työn perustuminen sopimukseen, täyttyivät asiassa muutoin, mutta tästä huolimatta muusikko ei työskennellyt seurakunnan johdon ja valvonnan alaisena. Työsopimusta ei ollut syntynyt muusikon ja seurakunnan välille, eikä seurakunnalla ollut velvollisuutta maksaa muusikolle odotusajanpalkkaa. Käräjäoikeus ei kuitenkaan tuomiossaan perustellut sitä, miksi muusikko ei olisi työskennellyt johdon ja valvonnan alaisena. Muusikko valitti ratkaisusta hovioikeuteen.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut siltä osin kuin se oli katsonut, että sopimusta, ansiotyön tekemistä, vastikkeellisuutta ja työnantajan lukuun toimimista koskevat tunnusmerkit olivat asiassa täyttyneet. Hovioikeus kuitenkin totesi, että seurakunnan olisi tullut huolehtia siitä, että työsopimus oli laadittu asianmukaisesti ja että se olisi sisältänyt kaikki työntekijän oikeuksia turvaavat ehdot.

Hovioikeuden arvioitavaksi jäi se, olivatko johtoa ja valvontaa koskevat tunnusmerkit täyttyneet, sillä käräjäoikeuden tuomiosta nämä perustelut puuttuivat. Hovioikeuden mukaan seurakunnalla oli oikeus johtaa ja valvoa muusikon työsuoritusta ammattimuusikon työn luonteen mukaisesti, mutta tässä tapauksessa työn sisällöllistä johtoa ja valvontaa ei välttämättä edellytetty, vaan se kohdistui ensisijaisesti työn ulkoisiin puitteisiin, kuten esitettävään ohjelmaan, työaikaan ja työpaikkaan. Seurakunta oli mm. ennalta määrännyt ohjelman, esiintymispaikan ja –ajan, eikä asiassa käynyt ilmi, olisiko muusikolla ollut oikeutta päättää suorittamistaan tehtävistä.

Hovioikeuden mukaan epäselvissä tai kiistanalaisissa tapauksissa työntekosuhteen oikeudellista luonnetta joudutaan arvioimaan kokonaisharkinnalla, minkä vuoksi sopimusehtojen ja sopijapuolten tarkoituksen lisäksi on huomioitava myös ja erityisesti työnteon tosiasialliset olosuhteet. Ratkaisu sopimuksen luonteesta tehtiin arvioimalla asiaa kokonaisuutena, minkä perusteella hovioikeus totesi muusikon olleen työsuhteessa työnantajaan. Siten muusikolla on ollut oikeus sopimuksen mukaiseen palkkaansa esteen ajalta työsopimuslain 2 luvun 12 §:n 2 momentin nojalla, vaikka hän ei ollut aloittanut työntekoa. Konsertin peruuttamisen tai siirtämisen syyllä ei siten ollut tässä asiassa merkitystä seurakunnan palkanmaksuvelvollisuuden kannalta. Koska palkanmaksu oli viivästynyt, muusikolla oli oikeus vaatia odotuspäivien palkkaa.

Tuomio ei ole lainvoimainen. Ratkaisuun on haettu muutosta korkeimmalta oikeudelta.

Työnantaja oli sopinut tilaajan kanssa kaupunginorkesterin esiintymisestä konserteissa kesällä 2022, minkä vuoksi kesäloman yhdenjaksoisuudesta oli poikettu ja orkesterin jäsenten kesälomat jaettu työnantajan toimesta kahteen osaan. Ennen vuotta 2022 kesällä järjestetyistä konserteista ja kesäloman jakamisesta oli aina sovittu yhdessä työntekijöiden kanssa KVTES:n mukaisesti, ja kompensaationa kesäloman jakamisesta työnantaja oli myöhentänyt syksyn konserttikauden aloitusta.

Kunta-alan yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES) sovelletaan kaupunginorkestereiden vakituisiin jäseniin vuosiloman osalta. KVTES IV luvun 7 §:n 4 momentin mukaan “Kesäloma ja talviloma annetaan yhdenjaksoisina, ellei työn käynnissä pitämiseksi ole välttämätöntä jakaa sitä osaa kesälomasta, joka ylittää 10 vuosilomapäivää, pidettäväksi lomakaudella yhdessä tai useammassa osassa.” Kesäloman jakaminen on KVTES:n mukaan mahdollista myös sopimalla siitä työntekijöiden kanssa.

Kaupunginorkesterin muusikot olivat halukkaita neuvottelemaan kesäloman jakamisesta, mutta työnantaja päätti määrätä loman jakamisesta yksipuolisesti. Muusikot katsoivat, että kesäloman yhdenjaksoisuudesta poikkeamiseen ei ollut työehtosopimuksen mukaista perustetta. Asiassa tuli ratkaista, oliko työnantajalla ollut välttämätöntä syytä työn käynnissä pitämiseksi jakaa orkesterin jäsenten vuosilomat kahteen osaan.

Muusikkojen liiton kanteen perusteet

Muusikkojen liiton mukaan työnantajan menettely loukkasi työehtosopimusta, sillä KVTES:n IV luvun 7 §:n 4 momentin mukaan kesäloma ja talviloma annettiin yhdenjaksoisina, ellei työn käynnissä pitämiseksi ollut välttämätöntä jakaa sitä osaa kesälomasta, joka ylitti 10 vuosilomapäivää, pidettäväksi lomakaudella yhdessä tai useammassa osassa. Kaupunginorkesterin konserttitoiminta oli järjestetty tavanomaisesti syys- ja kevätkaudelle. Konserttien järjestäminen kesällä yleisön houkuttelemiseksi ei ollut välttämätöntä työn käynnissä pitämiseksi, sillä kaupunginorkestereiden konserttitoiminta on lähtökohtaisesti kesällä tauolla, eikä sen vaikutusta orkesterin asiakaskunnan vakiintumiseen voitu todistaa. Lisäksi asiassa ei ollut selvitetty, olisiko kesäkonsertteja voitu järjestää ilman kesälomien pilkkomista.

Työnantajan tekemät sopimukset kesän 2022 aikana toteutettavista esiintymisistä eivät olleet riittävä syy yhdenjaksoisen kesäloman jakamiseen. Jos työnantajan yksipuolisesti solmimat konsertit keskellä kesää olisivat riittävä syy jakaa kesäloma yksipuolisesti työnantajan määräyksestä, olisi tällöin mikä tahansa konsertti oikeuttanut kesälomien pilkkomiseen. Tätä ei voitu pitää kestävänä tulkintana.

Työnantajan vastaus

Työnantaja perusteli lomien jakamisen normaalilla työnjohto-oikeudella sekä sillä, että orkesterin toiminnan jatkuvuuden kannalta oli välttämätöntä pitää kiinni sovituista sopimuksista ja olla luotettava sopimuskumppani. Työnantajan mukaan kesien 2020 ja 2021 esiintymiset jouduttiin siirtämään koronapandemian vuoksi kesälle 2022, mutta työnantajalla ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa esiintymisten varsinaisiin ajankohtiin, sillä esiintymiset toteutettiin yhteistyössä sopimuskumppaneiden kanssa.

Tuotantojen oli arvioitu olevan välttämättömiä yleisön palaamiseksi katsomoihin ja toiminnan vakiinnuttamiseksi, ja vetäytyminen sovituista yhteistyökuvioista olisi aiheuttanut merkittävää maine- ja taloudellista haittaa sekä heikentänyt orkesterin yhteistyömahdollisuuksia tärkeiden kumppaneiden kanssa. Aiemmin sovituilla esiintymisillä olisi pyritty nostamaan yleisömääriä koronapandemian aiheuttaman haasteellisen tilanteen keskellä.

Työnantajan ja Muusikkojen liiton välisissä neuvotteluissa ei päästy sopimuksen tulkinnasta yksimielisyyteen, joten asia saatettiin työtuomioistuimeen.

Työtuomioistuimen ratkaisu ja perusteet

Työtuomioistuimen mukaan KVTES IV luvun 7 §:n 4 momentin sanamuodosta ei ilmene, mitä määräyksessä on tarkoitettu välttämättömyydellä työn käynnissä pitämiseksi, eikä tässä tapauksessa sopimusosapuolilla ollut yhteistä tulkintaa siitä, mitä tulkittavana olevan määräyksen mukaisella välttämättömyydellä tarkoitetaan.

Vuosiloman yhdenjaksoisuus on lähtökohta, sillä muutoin vuosiloman työsuojelullinen tarkoitus ei toteudu. Harkittaessa loman keskeyttämistä työtehtävien vuoksi, on otettava huomioon, että muusikoille aiheutuu konkreettista haittaa loman jakamisesta lyhyisiin jaksoihin. Jos lyhyen vuosilomapätkän jälkeen on heti konsertti, muusikko joutuu käytännössä käyttämään vuosilomansa harjoitteluun, jos konserttia edeltävälle ajanjaksolle ei ole annettu riittävää harjoitteluaikaa. Työohjelman vaatimat harjoituspäivät eivät välttämättä riitä valmistautumaan vaativiin kesäkonsertteihin. Lisäksi on huomioitava orkesterimuusikoiden kuormittava työ ja sen vaikutukset heidän hyvinvointiinsa, kun arvioidaan loman keskeyttämisen seurauksia.

Vuosilomalain mukaan lomia voidaan jakaa osiin vain poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa se on välttämätöntä työn käynnissä pitämiseksi. Työneuvosto, joka antaa lausuntoja erikseen säädettyjen työlakien tulkinnasta ja soveltamisesta, on linjannut, että välttämättömyyskriteeriä tulee tulkita suppeasti ja loman jakaminen on mahdollista vain silloin, kun se on tarpeen työn käynnissä pitämiseksi.

Työtuomioistuin ei hyväksynyt työnantajan perusteluja, kuten kesäkonsertteja, välttämättöminä työn käynnissä pitämisen kannalta, eikä koronapandemia yksinään täyttänyt välttämättömyyden edellytyksiä työn käynnissä pitämiseksi. Asiassa ei myöskään esitetty tarkempia syitä sille, miksi orkesterin toiminta ei olisi voinut olla keskeytyneenä lomien aikana. Riittävä välttämätön syy loman keskeyttämiselle olisi voinut olla esimerkiksi äkillinen ja ennakoimaton tilanne, joka vaatii työn jatkamista lomakaudesta huolimatta. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi vakava sairaus tai vahinko, jonka korjaaminen vaatii välitöntä toimintaa. Orkesterin konserttien siirtyminen ei kuitenkaan täytä tällaisia kriteerejä, sillä konserttien siirrot olivat tiedossa jo hyvissä ajoin, eikä niitä voitu pitää äkillisinä tai ennakoimattomina tilanteina.

Työnantajalla olisi ollut mahdollisuus suunnitella orkesterin toiminta niin, että loma olisi voitu järjestää yhdenjaksoisena muuna aikana, ja tämän lisäksi työnantajan olisi pitänyt selvittää, ettei työn käynnissä pitäminen olisi ollut mahdollista muilla toimenpiteillä, kuten lomien porrastamisella tai sijaistyövoiman käyttämisellä. Työnantajalla ei ollut perusteltua syytä jakaa lomia.

Työtuomioistuin katsoi työnantajan rikkoneen menettelyllään virka- ja työehtosopimusta ja tuomitsi kaupungin työehtosopimuksen tieten rikkomisesta hyvityssakkoon. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat tuomittiin valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä hyvityssakkoon.

Tuomio on lainvoimainen.

Orkesterin muusikolla oli ollut neljä sairauslomapäivää kesäkuussa 2016 ja yhteensä kahdeksan sairauslomapäivää heinäkuussa 2016. Muusikon mukaan hänellä olisi ollut oikeus siirtää sairausloman vuoksi menetetyt vuosilomapäivät kuuden lomapäivän eli omavastuuajan ylittävältä osin, mutta työnantaja katsoi, ettei muusikolla ollut tähän oikeutta. Orkesterin työehtosopimuksessa ei ollut loman siirtoa koskevia määräyksiä, koska vuosilomalain 25 §:n säännöksestä poikkeaminen oli sallittu vain osana valtakunnallista virkaehtosopimusta. Koska orkesteria koskevassa työehtosopimuksessa ei ollut nimenomaista määräystä vuosiloman siirrosta, asiassa tuli ratkaista, oliko muusikolla ollut oikeus siirtää vuosilomapäiviä vuosilomalain 25 §:n perusteella. 

Asian tausta

Vuosilomalain 3 §:n mukaan vuosilomalaki on lähtökohtaisesti pakottavaa oikeutta ja siitä voidaan poiketa vain erikseen säädetyissä tilanteissa valtakunnallisella työehtosopimuksella. Vuosilomalain 25 § antaa työntekijälle oikeuden siirtää vuosilomaansa sairauden perusteella, jos työkyvyttömyys on alkanut loman aikana ja jatkuu yli kuusi päivää. Työehtosopimuksessa ei ollut määräyksiä vuosiloman siirrosta.

Muusikon korvausvaatimus ja perusteet

Muusikon mukaan työnantaja oli tulkinnut väärin työsuhteessa noudatettavan vuosilomalain määräyksiä kieltämällä häneltä oikeuden siirtää vuosilomia sairauslomien ajalta. Muusikko katsoi, että hänellä oli oikeus siirtää vuosilomaa vuosilomalain 25 §:n mukaisesti, sillä häntä koskevassa työehtosopimuksessa ei ollut määräyksiä loman siirrosta. Oikeus loman siirtoon syntyi vuosilomalain perusteella riippumatta siitä, oliko loma lakiperusteinen vai työehtosopimusperusteinen. Työnantajan olisi pitänyt sallia muusikon siirtää sairausloman aikana menetettyjä vuosilomapäiviä myöhempään ajankohtaan, ja kun työnantaja ei näin tehnyt, muusikolle olisi pitänyt maksaa lomakorvaus viiden menetetyn lomapäivän osalta.

Työnantajan vastaus

Työnantaja vastusti kannetta ja perusteli asiaa muun muassa seuraavasti: Vaikka muusikolla oli lain mukaan ollut oikeus pyynnöstään saada siirretyksi vuosilomaan sisältyvät kuusi lomapäivää ylittävät työkyvyttömyyspäivät, muusikko ei kuitenkaan olisi ollut lakisääteisen vuosilomansa aikana kuutta päivää pidempään työkyvyttömänä. Työnantajan mukaan lainmukaista siirto-oikeutta ei tullut soveltaa lakisääteistä pidempiin vuosilomiin. Työnantaja vetosi myös siihen, ettei muusikkoa koskevassa työehtosopimuksessa ollut sovittu vuosiloman siirto-oikeudesta.

Asian käsittely

Muusikkojen liiton ja Palvelualojen työnantajien (PALTA) välisissä neuvotteluissa todettiin, ettei työehtosopimuksessa ole määräyksiä vuosiloman siirrosta, minkä vuoksi asian ratkaiseminen kuului yksinomaan käräjäoikeuden ratkaistavaksi.

Käräjäoikeuden mukaan asiassa tuli arvioida, voitiinko voimassa olevaa vuosilomalain 25 §:ää tulkita niin, että muusikolla olisi sen nojalla ollut oikeus siirtää vuosilomaansa vuosilomansa aikana alkaneen sairauden perusteella siltä osin, kuin hänen lomaoikeutensa on ylittänyt lakisääteisen vuosilomaoikeuden. Käräjäoikeus viittasi perusteluissaan hallituksen esitykseen (HE 203/2012 vp), jossa todettiin, että voimassa olevan pykälän mukaan työntekijällä on oikeus pyynnöstä saada vuosilomansa siirretyksi tullessaan sairauden tai tapaturman vuoksi työkyvyttömäksi ennen vuosilomansa alkua tai sen aikana. Tarkasteltuaan vuosilomalain 25 §:n sanamuotoa ja sitä koskevia esitöitä kokonaisuutena, käräjäoikeus totesi, että vuosilomalain 25 §:n perusteella muusikolla oli ollut oikeus siirtää vuosilomaansa vuosilomansa aikana alkaneen sairauden perusteella siltä osin kuin hänen lomaoikeutensa on ylittänyt vuosilomalaissa säädetyn vuosilomaoikeuden. Työnantaja valitti tuomiosta.

Hovioikeuden mukaan vuosilomalakia tuli tulkita lainsäätäjän selvän tarkoituksen mukaan. Vuosilomalain 25 §:n otsikkoa oli muutettu vuonna 2016 siten, että sana lakisääteinen oli poistettu pykälän otsikosta (alkuperäinen otsikko oli Työkyvyttömyys lakisääteisen vuosiloman alkaessa ja aikana). Muutoksen myötä oikeus vuosiloman siirtämiseen koski siis myös lakisääteistä pidempiä vuosilomia.  Hovioikeus viittasi perusteluissaan hallituksen esitykseen (HE 145/2015 vp), jonka perusteella viiden viikon vuosiloman aikaan ajoittuvista työkyvyttömyyspäivistä kuusi jää työntekijän omavastuun piiriin ja vasta kuusi päivää ylittävät työkyvyttömyyspäivät oikeuttavat näiden vuosilomapäivien siirtoon.

Hovioikeus totesi, että vaikka vuosilomalain 25 §:n 2 momentin soveltuminen lakisääteistä pidempiin vuosilomiin on jossain määrin tulkinnanvaraista, niin huomioiden lainsäätäjän selvän tarkoituksen ja sanan ”lakisääteinen” poistamisen lakitekstistä, kyseinen lainkohta soveltui lakisääteistä pidempiin vuosilomiin ja samalla myös käsillä olevaan tapaukseen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Korkein oikeus katsoi muusikon nivelrikon ammattitaudiksi. Asiassa oli KKO:ssa kysymys siitä, oliko muusikolla todettu leukanivelten nivelrikko todennäköisesti pääasiallisesti aiheutunut fysikaalisista tekijöistä työssä. Taustalla olivat vakuutusyhtiön ja vakuutusoikeuden kielteiset korvauspäätökset vuosilta 2015 ja 2016. Muusikko vaati, että vakuutusoikeuden päätös kumotaan ja että hänellä todettu leukanivelten nivelrikko korvataan ammattitautina. Vakuutusyhtiö vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

KKO katsoi ratkaisussaan (KKO:2020:17), että leukanivelten nivelrikko oli todennäköisesti pääasiallisesti aiheutunut klarinetin soittamisesta, ja että muusikolla oli siten oikeus saada se korvattavaksi ammattitautina. Vakuutusoikeuden päätös kumottiin ja vakuutusyhtiö määrättiin suorittamaan muusikolle lain mukainen korvaus leukanivelten molemminpuolisen nivelrikon johdosta.

Muusikkojen liiton sopimuspäällikkö Miika Tarhio ajoi asian Korkeimmassa oikeudessa muusikon valtuuttamana.

”Korkeimman oikeuden ratkaisu on suuri voitto, sillä muusikon työstä aiheutuvaa fyysistä rasitusta ja siitä aiheutuneen sairauden, vian tai vamman syy-yhteyttä on usein vaikea osoittaa. Ratkaisu on oikea ja kannustaa muutoksenhakuun jatkossakin”, kommentoi Muusikkojen liiton juristi Mirkka Kivilehto.